
Ohje mittarinluentaan
Vuonna 2009 voimaan astuneen valtioneuvoston asetuksen mukaan Suomessa on otettava käyttöön etäluettavat sähkömittarit vuoden 2013 loppuun mennessä. Jylhän Sähköosuuskunta on jo vaihtanut käytännössä kaikille oman jakelualueensa asiakkaille uudet asetuksen mukaiset mittarit.
Etäluettavat mittarit tuovat mukanaan monia hyötyjä. Uusien mittareiden myötä joka keväinen paikan päällä tapahtuva mittareiden luenta on jäänyt historiaan, eikä asiakkaankaan tarvitse enää huolehtia lukemien lähettämisestä sähköyhtiölle, vaan mittareiden lukeminen onnistuu sähköisesti Osuuskunnan toimistolta etäyhteyden avulla.
Asiakas pystyy vaivattomasti seuraamaan sähkönkulutustaan ja energian säästö helpottuu, sillä muutokset sähkönkulutuksessa näkyvät nopeasti ja niitä on helppo mitata myös lyhyellä aikavälillä.
Mittarit ovat vaikuttaneet myös laskutukseen. Arviolaskutuksesta on luovuttu ja mittarit luetaan aina laskutuksen yhteydessä. Näin ollen asiakas saa aina selkeän omaan toteutuneeseen kulutukseensa perustuvan laskun.
Uudet etäluentamittarit poikkeavat ulkonäöltään melko paljon vanhoista sähkömittareista. Tästä syystä olemme laatineet ohjeen siitä kuinka asiakas voi seurata ja lukea omaa mittariaan myös itse.
Sivuiltamme löytyy myös kulutuksen seurantapalvelu, jonne asiakas voi kirjautua omilla tiedoillaan ja katsoa oman käyttöpaikkansa kulutustietoja vaikkapa päiväkohtaisesti tai vuositasolla.
